YLE kirjoitti eilen, että Jyväskylä yliopiston opiskelijoiden sitseistä nousi rasismijupakka.

Siellä oli laulettu testamentti-lauluun lisäsäkeistö, jonka lyriikoista oli n-sana. Eräs opiskelija oli huomauttanut tästä, jäänyt ilman noteerausta ja poistunut paikalta.

Kävin muutama viikko sitten sitseillä muistelemassa vanhoja ja mietin jo siinä, että ei saatana kestä päivänvaloo enää nää biisit. Tämä kyseinen porukka tunsi toisensa vuosien takaa, mutta voin vain kuvitella kuinka vaikeaa pienelle fuksille on kuunnella vanhempien opiskelijoiden lauluja tutorin panemisesta ja miettiä, että onks tää nyt sit tällaista? Nostan hattua tälle jyväskyläläiselle, joka uskalsi avata sanaisen arkkunsa ja kohdata demonit.

Tarvitaan heitä, jotka konfliktoivat perinteisiä rakenteita ja havaitsee väärinkäytöksiä. Lisäksi tarvitaan heitä, jotka puolustaa sellaisia, joiden näkemys tai kokemukset eivät kuulu muutoin. Se, että asiasta syntyy jonkin sorttinen kohu, kielii siitä, että siinä on jotain väärin tai vähintään jotain korjattavaa.

Meidän setämiesten on jo korkea aika huomata, että joku Jorma Reinin lyömälaulu -säkeistö ei oo hauska läppä. Vaikka kaikki tietää sen olevan läppä. Niin kaun kun stereotypioita pidetään (vitsilläkin) yllä, ne säilyvät oikeasti olemassa olevina jossain muualla.

Samaan aikaan kun yliopistossa lauletaan (vitsillä) n—-eistä, jossain Tornion rajalla huudetaan Timo Jutila -paita päälle rajat kiinni -iskulauseita. Mitä luulette, kumpi käytös on helpompi muuttaa?

Ja vielä! Huomatkaa, että kukaan ei etsi syyllisiä. Meidän setien ei siis tarvitse pelätä. Ei ole kyseessä AJOJAHTI! Tässä arvostellaan kulttuuria ja se löylyttäminen tälle vuosituhannelle on ihan oikein ja kohtuullista.

Ps. Ilmainen vinkki jollekin JYU:n ainejärjestölle: Nyt olis mahtava mahdollisuus tehdä viestinnällinen teko ja poistaa/muuttaa muutamia säkeistöjä laulukirjasta. Saattais ylittää uutiskynnyksen ainakin Keskisuomalaisessa.

Kuva: Anssi Toivakka

Pimeimpiinkin kolkkiin loistaa pian valo, kun urheat veitikaiset ympäri Suomen rientävät joulupöydän antimien äärelle mittelöitsemään paremmuudestaan tämän vuoden #joulupunnitus-koitoksessa.

Leikkimielinen (joskin armoton) kamppailu toimii näin:

1. Käy vaa’alla juuri ennen jouluaaton ruokailua…
2. …ja heti ruokailun jälkeen.
3. Twiittaa erotus hashtagilla #joulupunnitus

Suurimman liikahduksen vaa’an mittariin kellottava urheilija saa nimensä historiankirjoihin vuoden 2016 #joulupunnitus-voittajana.

Hallitsevan mestarin keltaisen ruokalapun pukee ylleen Jukka Yrjönen. Tosin Vedonlyöjien keskuudessa katseet ovat kohdistuneet Lammin lihapatojen äärelle Eetu Jahkosen suuntaan. Jahkosella on männävuosina ollut kehnoa tuuria. Kirkkain mitali jäi 2015 aattoyönä vain puolikkaan kinkkuvoileivän päähän. Kestomenestyjä Miika Lahti on palkintokorokeputkensa ansiosta luonnollisesti myös analyytikkojen kiikarissa.

Kilpailijat joutuvat ahtaamaan kupuunsa pöperöä ennennäkemättömällä voimalla, mikäli mielivät podiumille. Aimoisen vastuksen on luvannut tarjota Keski-Suomen veitikat Samu Turunen ja Timo Tarvainen. Turunen ja Tarvainen ovat kumpainenkin jo #joulupunnituksen nestoreita. Aattoilta näyttää onko herrojen kesäharjoituskausi tuottanut tulosta vai viekö nuoremmat mitalit mennessään.

Oman suolansa joulukalan päälle heittävät myös Jukka Sinda ja Kimmo Harinen. Sinda heilautti viime vuonna mittarilukemat yli kahteen kiloon pelkästään aamupuurolla. Nähtäväksi jää onko ajoitus kohdillaan aaton taistelussa, sillä Harisen suoritukset eivät ole viime vuosina vakuuttaneet. Uusi harjoitusohjelma kuitenkin antaa luvan odottaa yllätyksiä.

Naisten sarjassa kärkisijaa on hallinnut pitkään EU-passinsa säilyttänyt Helinä Turunen. Tosin tänä vuonna Helinä joutuu laittamaan kaiken peliin, sillä kisapassinsa on leimannut myös Rosa Elina ja Kerttu Takala. Pystyykö Helinä säilyttämään paikkansa korkeimmalla pallilla vai yllättääkö haastajat tänä vuonna.

Myös Aki Rantanen, Eero Ryyppö ja Kimmo Anttila ovat luvanneet tarjota hurjan vastuksen kilpakumppaneilleen. Tälle vuodelle on kohdattu tosin jo yksi luovutus, sillä ensimmäisistä koitoksista asti mukana ollut Juho Jokinen jättää kilpailun nuoremmille ja vetäytyy eläkepäivien viettoon. Toimitus tohtii kuitenkin odottaa comebackiä ensi vuoden mittelöön jo pelkästään One More Year -aatteen hengessä.

Joulupunnituksen avauskello kumahtaa aattona 24. joulukuuta. Kisapasseja leimataan illan ruokailuun saakka ja saattaa hyvinkin olla, että pistesijoille ryntää uusia herkkusuita.

Tervetuloa mukaan!

Kuluttaja-asiamies Päivi Hentunen kirjoitti 18.5. blogissaan operaattoreiden tarjoamista 36kk:n maksuaikasopimuksista. Päivi ei tuntunut löytävän yhtäkään positiivista asiaa palvelusta vaikka niitä on runsaasti. Negatiivisuuspäissään hän keskittyi keksimään kaikenlaisia murheita palvelua kohtaan. Osa todellisiakin, vaikkakin suurin osa keksittyjä.

Päivi otsikoi bloginsa raflaavasti ”Maksa kolme vuotta, käytä kaksi vuotta”. Tästä pärähtää jo ensimmäiset erheet. Ensinnäkin operaattoreista ainakin DNA myöntää myymilleen puhelimille kolmen vuoden laajennetun takuun. Ja toisekseen operaattorit tarjoavat 36kk:n lisäksi myös 12kk:n ja 24kk:n maksuaikoja. Lisäksi sopimus asiakkaan ja operaattorin välillä jatkuu niin kauan, kunnes laite on maksettu kokonaan. Eli asiakas voi halutessaan maksaa laitteen koko summan vaikka heti ensimmäisellä laskulla, jos niin tahtoo.

Siinä Päivi on oikeassa, että meidän tulee harkita raha-asioitamme tarkasti. Tätähän ei kukaan kiistä. Ei toisaalta ole reilua syyttää operaattoreita älypuhelinten hinnoista. Voisiko jopa ajatella niin, että operaattorit luottavat asiakkaisiinsa niin paljon, että antavat kuluttoman ja korottoman maksuajan. Lienee utopiaa nähdä samanlaisia esimerkiksi autokaupoissa.

Vaikuttaa siltä, että Päivi ei ihan käsitä tilannetta, jossa perheenisän/äidin kolikkopussista ei löydykään likvidiä toteuttaa kolmen lapsen toiveita uusista iPhoneista. Tai edes halvemmista yhteydenpitovälineistä.

Jos minulla olisi kuluttaja-asiamiehen housut jalassani, keskittyisin enemmän näihin Tuohi-, Klarna jne luottokortteihin. Niiden todellinen vuosikorko lähentelee stadionintornin kokoisia lukemia. Varsinkin kun vertaa operaattoreiden tarjoamiin nolla- tai jopa miinuskorkoihin.

Löysin iskän kuva-arkistosta valokuvan joulukuulta 1992. Pre-Schoolin seinällä oli juliste, johon oli askarreltu asioita minusta. Lempivärini, -leluni, -ruokani jne. Huomasin myös, että 6-vuotias Juuso halusi isona maanviljelijäksi.

Pääsin pitkästä aikaa vastaamaan uudelleen kysymykseen, että mikä minusta tulee isona. Yksittäistä ammattia en enää osaa, enkä oikein haluakaan vastata. Ei ole edes kovin selvää, että mitä mikäkin ammattinimike tarkoittaa. Esimerkiksi LinkedIn-profiilissani lukee viimeiseltä viideltä vuodelta näin:

Community Manager
Account Manager
Media Specialist
External Consultant
Online Producer

Mikään näistä ei kerro mitä teen juurikaan muille kun saman firman työkavereille. Jos niillekään.

Helpompi on listata asioita, joita haluan tehdä. Haluan ehdottomasti tuottaa sisaltöä. Ääntä, kuvaa, videota ja tekstiä. Vielä tärkeämpää on päästä jatkuvasti tutustumaan uusiin asioihin, ilmiöihin ja ihmisiin. Sekä kertoa niistä tarinoita. Ja jos ei ole vielä liikaa vaadittu, niin haluan työympäristön, jossa ei koskaan kuulisi sanoja ”koska näin on meillä aina tehty.”

En vieläkään tiedä mikä minusta tule isona, mutta olen jo pitkään päässyt tekemään juuri sitä mitä haluankin. Tittelillä mikä minun käyntikortissani, tai Pre-Schoolin seinällä lukee, ei ole merkitystä.

2016, give me your best!