Mikä musta tulee isona?

Löysin iskän kuva-arkistosta valokuvan joulukuulta 1992. Pre-Schoolin seinällä oli juliste, johon oli askarreltu asioita minusta. Lempivärini, -leluni, -ruokani jne. Huomasin myös, että 6-vuotias Juuso halusi isona maanviljelijäksi.

92 q21

Pääsin pitkästä aikaa vastaamaan uudelleen kysymykseen, että mikä minusta tulee isona. Yksittäistä ammattia en enää osaa, enkä oikein haluakaan vastata. Ei ole edes kovin selvää, että mitä mikäkin ammattinimike tarkoittaa. Esimerkiksi LinkedIn-profiilissani lukee viimeiseltä viideltä vuodelta näin:

Community Manager
Account Manager
Media Specialist
External Consultant
Online Producer

Mikään näistä ei kerro mitä teen juurikaan muille kun saman firman työkavereille. Jos niillekään.

Helpompi on listata asioita, joita haluan tehdä. Haluan ehdottomasti tuottaa sisaltöä. Ääntä, kuvaa, videota ja tekstiä. Vielä tärkeämpää on päästä jatkuvasti tutustumaan uusiin asioihin, ilmiöihin ja ihmisiin. Sekä kertoa niistä tarinoita. Ja jos ei ole vielä liikaa vaadittu, niin haluan työympäristön, jossa ei koskaan kuulisi sanoja ”koska näin on meillä aina tehty.”

En vieläkään tiedä mikä minusta tule isona, mutta olen jo pitkään päässyt tekemään juuri sitä mitä haluankin. Tittelillä mikä minun käyntikortissani, tai Pre-Schoolin seinällä lukee, ei ole merkitystä.

2016, give me your best!

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s